Riikka Suonsyrjä, lastenpsykoterapeutti Lohja

Riikka Suonsyrjä, lastenpsykoterapeutti Lohja
Yleiskuva
Psykoterapia
Teen psykoterapiaa lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Psykoterapian tavoitteena on laaja-alainen arjen helpottuminen, jossa ihminen saa tukea erilaisiin arjen psyykkisiin vaikeuksiin. Vähitellen alkaa löytyä uusia keinoja selviytyä arjen pettymyksistä, jumiutumisesta sekä muista haasteista, ja omat kyvyt ja taidot on taas mahdollista saada käyttöön. Tärkeää on elämänlaadun parantuminen sekä psyykkisen tasapainon saavuttaminen ja eläminen omien arvojen sekä toiveiden mukaisesti. Terapian avulla lapset saavat vähitellen kurottua kiinni oman kehitystasonsa ja alkavat toimia ikäisensä tasolla. Aikuiset oppivat keinoja hallita mm. ahdistusta sekä tunnistamaan omia aitoja tunteita.
Psykoterapia antaa apua erilaisissa arjen psyykkisissä vaikeuksissa, jotka ilmenevät esimerkiksi ruumiillisina, vuorovaikutuksellisina tai sosiaalisina pulmina. Lasten kohdalla nämä voivat tulla esiin esimerkiksi nukkumiseen liittyvinä ongelmina, uhmakkuutena, elämää rajoittavina pelkoina tai käytöshäiriöinä. Nuorilla korostuu ahdistuneisuus tai auktoriteetteihin liittyvät ongelmat. Aikuisilla uupumus on tavallista, ja moni aikuinen on vuosia kantanut mukanaan ylimääräistä taakkaa. Toisinaan opiskelu ei ole mahdollista tai työkyky on heikentynyt. Perhettä voi myös kohdata jokin odottamaton kuormittava tekijä, kuten sairaus, onnettomuus tai vanhempien ero, joita kaikkien voi olla hyvä käsitellä ulkopuolisen ihmisen kanssa. Psykoterapiassa oleellista on luottamuksellinen suhde terapeuttiin, ja vuorovaikutus tapahtuu keskustelujen kautta tai toiminnallisesti, esimerkiksi piirtämällä.

Riikka Suonsyrjä

Psykologi (2005)
Lastenpsykoterapeutti,
Lasten psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeuttikoulutus (VET),
Therapeia-säätiö 2015
 
Laurinkatu 32 A 5, 08100 Lohja
Puh: 050 548 2879
riikka.suonsyrja@gmail.com